hellyydenkipeys. Ehkä maailman inhottavin, ja tuskastuttavin asia. ahdistuksen lisäksi. mutta entä kun kumpaakin tuntee yhtäaikaa ? kun tuntuu, ettei enää pärjää. Olen mitätön ja pieni. kaikille yksi kivi muiden joukossa. en ole kenellekkään enempää. olen vain minä. enkä aina sitäkään.

euforia. mitä se sanana oikein tarkoittaa?
mitä sillä sanalla oikein haetaan?
entiedä. on niin paljon kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta,
ja niin paljon vastauksia,joihi en tiedä kysymystä.
kaikki on yliarvostettua.
 

Muutaman päivän aikana olen tuntenut voimakkaita euforian, eli kaikkien muiden tunteiden ohittavan hyvänolontunteen valtauksia. Tietysti voisi sanoa, että se on hyväkin asia, mutta toisaalta se pelottaa.Se ei oo normaalia. Vaikka, mikä muukaan minussa kovin normaalia olisi?Olenko minä edes ihminen, olenko olemassa? Kosketan hitaasti rannettani etsien pulssiani. Taas yksi arvoitus.Maailma on niitä täynnä.
koko elämä on yksi suuri arvoitus. haaste.

kiitos.

Mul on menny kaikki aika tasasesti nyt.
Mielentilaltani. Nyt kuitenkin on taas ruvennut tuntumaan synkältä.
Pelottavalta.
Katkeralta. Joku haluaa minulle pahaa.
Huokaan tyhjyydessäni, kasvottomassa huoneessa.
Kyyneleeni linnoittautuvat kahden todellisuuden väliiin.
Usva peittää minut valkeaan pölyynsä.
Unettomaan yöhönsä.
Huudan apua, muttei kukaan kuule.
Olen yksin. Ketään ei ole. Kukaan ei halua olla.
On vain minä, ja huone jolla ei ole kasvoja. Kasvoton huone.
Käännyn ympäri. Näen takanani valon.
Kävelen sitä kohti. Se vain hälvenee ja lopulta katoaa. 
Niin käy myös ystävilleni jotka kävelevät huoneessa. Olen yksinäisempi kuin koskaan. Kyyneleet. Ne putoavat maahan, jättäen jälkensä, plip,plip,plip. Ne putoilevat. Pian jään makaamaan. Itken. Ja odotan, että katoan. Itken suruni pois. Itken itseni pois maailmasta. Lopulta hukun kyyneliini.

sä oot ainoo asia mikä mul on oikein.
oo kilttif äläkä mee pois.
Älä päästä musta irti.