Mul on menny kaikki aika tasasesti nyt.
Mielentilaltani. Nyt kuitenkin on taas ruvennut tuntumaan synkältä.
Pelottavalta.
Katkeralta. Joku haluaa minulle pahaa.
Huokaan tyhjyydessäni, kasvottomassa huoneessa.
Kyyneleeni linnoittautuvat kahden todellisuuden väliiin.
Usva peittää minut valkeaan pölyynsä.
Unettomaan yöhönsä.
Huudan apua, muttei kukaan kuule.
Olen yksin. Ketään ei ole. Kukaan ei halua olla.
On vain minä, ja huone jolla ei ole kasvoja. Kasvoton huone.
Käännyn ympäri. Näen takanani valon.
Kävelen sitä kohti. Se vain hälvenee ja lopulta katoaa. 
Niin käy myös ystävilleni jotka kävelevät huoneessa. Olen yksinäisempi kuin koskaan. Kyyneleet. Ne putoavat maahan, jättäen jälkensä, plip,plip,plip. Ne putoilevat. Pian jään makaamaan. Itken. Ja odotan, että katoan. Itken suruni pois. Itken itseni pois maailmasta. Lopulta hukun kyyneliini.